Aasia valtatie AH3 on Kiinassa nelikaistainen moottoritie, Laosissa se on mutkitteleva vuoristotie. Matkustin Kiinan rajalta Thaimaa rajalle.

Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu

Matkustettuani maata pitkin Shanghaista Yunnanin maakuntaan ja Laosin rajalle, oli aika palauttaa mieliin muistot vuoristoisesta ja ystävällisestä Laosista. Kiina kuitenkin seurasi perässä, kun Laosin puolella oli rakenteilla jättimäinen rajakaupunki, Kiinan ehdoilla. Kun pääsin kyytiin kohti Luang Namthaa, alkoi tuttu laosilainen tunnelma näkyä pikkubussin ikkunoista.

Ensinnäkin Laosissa oli lämmintä, ja kaikki oli jälleen ihmisten kokoista.
Maantie ja ihmiset eivät olleet kaukana toisistaan. Vaikka AH3 on Aasian valtatie, se ei estä elämää maantien reunalla.
Elämä on läsnä. Kun Kiina on Aasian rikkain valtio ja pian mantereen ja maapallon kehittynein, Laos on Aasian köyhimpien joukossa.
Aamulla olin herännyt Kiinan Yunnanissa, Jinghongin kaupungissa. Iltapäivän vaihtuessa alkuiltaan olin Luang Namthan tasangolla.
Saapuminen Luang Namthaan tämän kuorma-auton peesissä.
Majoitun pääpiirteissään kahdella eri tavalla: joko katson matkaopaskirjasta ennakkoon, missä päin on eniten hotelleja valittavaksi, tai en katso mitään ennakkoon. Kun auto pysähtyi tämän hotellin kohdalla, valinta oli tehty.
Olen tottunut ns. kolmannen maailman maissa matkustustyyliin, missä hotellit ovat monilukuisia, hinnat ovat halpoja ja etenkin Indokiinassa – vapautumisen jälkeen – laatukin on korkealla. Ja kun oli viileää (iltaisin ja öisin), ei ilmastointia tarvita. Kun 1 € = 9600 kip, valintani oli 80000 kip maksava huone. Hieman yli 8 euroa.
Aamulla päätin tehdä kaupunkikierroksen, tai oikeastaan yksisuuntaisen kyläajelun vuokrapolkupyörällä. Yksi valtatie halkoo kylän, ja sitä lähdin polkemaan. Köyhä Laos, köyhä kaupunki ja köyhä temppeli.
Temppelin Buddha ja muu rekvisiitta muistuttaa ns. ITE-taidetta.
Buddha ei ole yhtä siro, taiteellinen ja tyylikäs kuin Thaimaan temppeleissä, joita valtio tukee ja kansa avustaa.
Seinämaalauksista ei väriä puutu, mutta tyylilaji on naiivimpi kuin Thaimaassa.
Pienessä kaupungissa on myös lentokenttä, ja se herätti uteliaisuuteni. Päätin mennä tutustumaan.
Matkalla huomasin kuinka tavukirjoitus muokkaa englantiakin: Retailer on nyt kolme tavua!
Vuokraamani fillari jäi lentokenttäterminaalin pääoven viereen. Eipä onnistuisi millään muulla kentällä!
Tämän kuvan kuvateksti on “Kuka on yllättynyt?”
Tässä tapahtuu juuri se, mitä tässä näyttää tapahtuvan.
Harvinainen kuva, koska lentokentällä on kaksi konetta yhtä aikaa.
Matkustajat saapuvat Luang Namthaan.
Jatkoin temppelikierrosta.
Tässä temppelissä oli iloinen Buddha, myös maalaustaide oli kehittyneempää.
Temppelin sisäseinät olivat kuitenkin liikuttavan yksinkertaisia.
Nuoret munkkikokelaat tekivät raskasta fyysistä työtä, ja siinä ohessa poseerasivat tyhmälle turistille.
Polkupyöräretki jatkui, matkalla katselin ankkalaumaa.
Katsoin vielä yhden temppelin. Se oli kirkkaammin koristeltu ja kauniimpi kuin muut.
Munkki hoiteli omia asioitaan.
Raha on tärkeä osa aasialaista uskonnollisuutta, ja näin on myös buddhalaisuudessa. Temppeleille lahjoitetaan rahaa, oli se sitten aitoa tai vähemmän aitoa.
Köyhässäkin maassa on omat rikkaansa, eikä rikkautta aina piilotella. Voi olla, että palatsien omistajat ovat kiinalaisia bisnesmiehiä. On tyypillistä, että vauraus luo “kasvot”, eli rikkaus luo arvostusta. Kateus ei ole ominaispiirre, vaan rikkaus luo kunnioitusta. Rikkaat uskovat, että heidän täytyy kaikessa näyttäytyä menestyvinä, muuten he menettävät “kasvonsa”.
Illannsuussa oli vielä yksi temppelialue tutkittavaksi. Polkupyörällä piti urakoida ylämäki ylös.
Tämä buddhalaistemppeli oli myös aktiivinen ja munkkien asuttama. Päätemppeli oli kesken, mutta paljon oli jo valmiina.
Ilman tätä näkymää ei Luang Namtha olisi oikein auennut. Se on Pohjois-Laosin suurimpia kaupunkeja, onhan sinne päivittäisiä lentojakin. Noin 30.000 asukkaan kaupunki on isomman asutuksen keskuskylä.
Tyypillinen stupa on suhteellisen uusi rakennelma Se on maan toiseksi suurin laatuaan heti Vientianen stupan jälkeen.
Stupan pihapiiristä
Näkymä stupalta
Lähtöaamu sarasti kylmänä ja sumuisena. Kuljetus bussiasemalle hoidettiin tällaisella lavataksilla. Omat matkatavarani auton perässä.
Vuoristokylien rouvvvat olivat myymässä korujaan poistuville reppumatkailijoille.
Huono myyntimenestys tällä kertaa. Ehkä parempi onni ensi kerralla.
Bussiasemalla oltiin hyvissä ajoin, ja otin vapaan paikan, eikä kukaan aluksi protestoinut. Myöhemmin joku nainen väitti, että hän olisi varannut paikan kaverilleen ilman mitään merkkiä, ja niinpä hän kiukutellen siirtyi bussin takaosaan kaverinsa kanssa. Jos varaa paikan, se pitää jotenkin merkitä.
Oi Laos – mutkittelevat tiet vuoristomaisemassa! Matkan alkuosa sukelsi kansallispuiston halki, joten luonto oli koskematon, vihreä ja kaunis.
Peltotöitä, ilmeisesti riisin viljelyä mutaiselle pellolle – käsityötä. Riisin viljelyä ei oikein ole onnistuttu koneistamaan.
Mutkia matkassa.
Kansaa AH3:n varrella
Poikia ja eläinkuntaa
Juoksussa – liikennemerkistä piittaamatta
Pengerrettyä peltoa ja märehtijä
Peltoviljelyä ja hyvin pienimuotoista kulotusta. Kulotus on hyvin yleistä Kaakkois-Aasiassa, ja se perustuu maanviljelyn pelisäännöille. Sitä tuskin koskaan saadaan kitketyksi pois.
Mutka, bensa-asema ja kyläkyltti. Laos on Ranskan entinen alamaisalue, ja paikkakuntien nimet on translitteroitu ranskalaisittain.
Linja-autossa on tunnelmaa, mutta pikkubussissa tunnelmat ovat vakavammat. Vaikka auto oli käytännnössä täynnä, lisääkin oli tulossa.
Tämä perhekunta halusi kyytiin, ja kukapa osaisi sanoa “ei”.
Sopu sijaa antaa, ja tässä vaiheessa hymy oli vielä herkässä. Kun mutkia oli matkassa, vasemmalla oleva rouva alkoi pian voida pahoin, ja hän istui loppumatkan kyyryssä yökäten vähän väliä. Jostakin syystä vuoristoheimolaisilla on aika huono matkakestävyys.
Naisista puheen ollen, Laos ei ole kovinkaan kuuluisa maa naiskauneudestaan, mutta sanonta “kaikki kauniit ovat jo varattuja” näytti pitävän paikkaansa.
Lisää mutkia ja kaukaisia vuoria
Tauko paikalla. Kehitysmaamatkailuun kuuluu hidas matkustaminen ylitäysissä busseissa ja sitten tauot jossakin keskellä-ei-mitään.
Syötyäni jotakin mössöä tai mönjää, en muista kumpaa se oli, kuvasin jäljellä olevan matkakassani. Näyttää isolta summalta, mutta kuvassa on noin 2 euroa paikallista valuuttaa. Setelin äijjjjä on Kaysone Phomvihane (1920-92), Laosin kommunistipuolueen johtaja ja pääministeri ja ennen kuolemaansa myös presidentti.
Sitten vähän liikennevalistusta. Kun liikennemerkissä lukee Sharp Curve, kannnattaisi jarrutella.
Varoituskolmioiden sijaan maantielle heitellään oksia.
Erheen tehnyt kuljettaja on saapunut Thaimaasta, Nong Khain provinssista
Tästä sitten lähdetään pohtimaan ratkaisumalleja.
Meidän matkamme kuitenkin jatkuu, ja ohitamme köyhiä kyliä puutaloineen
Bussin etuosassa istuu poika äitinsä kanssa, kunnes hän huomaa takanaan istuvan ulkomaalaisen…
Ni.
Taas ohitetaan jokin merkityksetön pikkukylä vaatimattomine rakennuksineen.
Sitten tulee muistutus, että ollaan Aasian valtatiellä AH3. Vastaan tulee VIP-bussi matkalla kohti Kiinan Kunmingia. Siinä on edessä vielä pitkä rupeama. Arvelen, että bussi on sellainen, missä penkit voi muuttaa makuuasentoon. Vietnamissa olen kulkenut busseilla, joissa ei ole istumapaikkoja vaan ainoastaan makuupaikkoja. Tuo bussi ahertaa ainakin 24 tuntia ennen kuin se on Kunmingissa
Lisää mutkia matkassa
Loppuhuipentumana ohitustilanne. Ensimmäinen rekka on jo päässyt ohi, toinen ohittaa…
… ja kolmas ketterä pikkubussi vielä ohi.
Tässä vielä muistutus Laosin köyhyydestä
Vihdoin perillä! Houaysay on yleensä Huay Xai mutta se voi olla myös Bokeo, joka on provinssin nimi. Asukkaita noin 20.000, bussin määränpää on Huay Xain bussiasema, ei rajasilta. Rajasillalle pitää järjestää erillinen kuljetus, mutta siitä seuraavassa jaksossa.