Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu

Joskus täytyy tunnustaa tietämättömyytensä, mutta siihen liittyy aina halu ottaa selvää.

Julkaistuani 8 painosta Karjalan matkaopasta, oli aika nousta ensimmäistä kertaa Sortavalan Paasonvuoren huipulle.

Niin moneen kertaan olen ohi ajanut, mutta kun pieni ryhmä saapui vuoren juurelle, oli itsestään selvää, että tämä haaste otetaan vastaan.

Paasonvuori (nykyään Gora Paaso) on esihistoriallinen linnavuori, eli siellä on asuttu aikana, jolloin kirjallisia merkintöjä ei vielä tehty. Nykyinen vallanpitäjä tunnustaa Paasonvuoren historiallisen arvon mutta vain venäjäksi ja englanniksi. On selvää, että alkuperäiset asukkaat tälläkin asuinpaikalla olivat suomalaisugrilaisia, kuten muuallakin nykyisen Luoteis-Venäjän alueella.

Lähtöpaikan olen käynyt katsastamassa jo aiemmin, ja se on kerrottu matkaopaskirjassa. Toisaalta jälkikäteen ajateltuna, se riittää tiedoksi. Ainakin melkein.

Vaikka polun lähtöpaikka on suhteellisen vaatimaton, itse polku on selkeä. Mutta siihen liittyy sudenkuoppa.

Polkua tulee siis seurata. Nimittäin aika pian polusta haarautuu suoraan ylös kallioille johtava heikompi reitti, jota ei ole tarkoitus kavuta. Me kapusimme ja vasta jälkeenpäin kävi ilmi, että se on hankalampi ja jopa vaarallinen reitti. Tämä siis päivityksenä opaskirjaan. Seuraa loivaa polkua ylös saakka.

Ylhäällä vuoren huipulla avautuu huikea kareliaaninen maisema. Puiden kasvun vuoksi Laatokalle ei kunnon maisemaa avaudu, vaan näkymä on parhaimmillaan länteen, etelään ja pohjoiseen.

 

Näkymä Helylän suuntaan.

Sortavalan länsipuoliset järvialueet.

Siltatyömaa

 

Paasonvuoren “bongaaminen” kannattaa. Maisema on upea ja historiallinen havina on käsin kosketeltavissa. Varhaiset suomaisugrilaiset heimot pitivät tätä maisemaa kotinaan ja turvanaan. Nyt maisemassa näkyy enimmäkseen koskematonta luontoa ja mahtavia korkeuseroja. Tässä siis yksi perustelu lähteä Karjala-opaskirjan kanssa tutkimaan Karjalaa.