Järjestin lapselleni syntymäpäivämatkan Budapestiin. Se toteutui juuri ennen kuin lentoja alettiin peruuttaa ja rajoja sulkea. By Markus Lehtipuu Syksyllä 2019 ostettu alennuslento Norwegianille oli tarkoitettu lapsen syntymäpäivälahjaksi. Tarkoitus oli ostaa lahjoja perillä ja tarjota hänelle toivotut käynnit ja ruokailupaikat. Aluksi paluulennoksi suunniteltiin Finnairin lentoa matkatavaroineen mutta lopulta Norwegianilta löytyi edullinen paluu, ja siihen lisättiin matkatavara, ideana ostaa iloliemiä isän tarpeisiin. Matkan aikana koronavirusuutisoinnin lisääntyessä peruttiin iloliemien ostot, ja lopulta kaikki ostoksetkin mahtuivat käsimatkatavaroihin. Kun matka lähestyi, tein varauksen kahden hengen huoneeseen Zuglon alueen pensionaattiin, katsomatta sen majapaikan saamia arvioita. Tämä oli virhe. Lennolla toimi wifi, ja siinä vaiheessa, Euroopan taivaalla, paljastui, että valittu pensionaatti oli saanut kaikki mahdolliset haukkumasanat. Pelottavinta oli se, että joku väitti, että pensionaatin sängyissä olisi luteita. Huoneissa haisisi tupakka ja seinien läpi kuuluisi meteliä. Sanoin lapselle, että me menemme tuttuun majapaikkaan, jossa olemme yöpyneet takavuosina ja pensionaattiin emme menisi ollenkaan. Booking ei vaatinut rahaa eikä luottokorttia, ja sitten katsottaisiin miten kävisi. Lapsen viihtyvyys oli ensisijaisen tärkeää. Valintani oli Marco Polo Hostel, jossa on sekä makuusaleja että huoneita. Tuttu paikka, mutta perillä odotti yllätys. Omistaja oli vaihtunut. Uusi nimi on MP Hostel, joka ei radikaalisti eroa vanhasta nimestä. Kerroin vastaanottoon, että edellissyksynä koko paikka oli ollut täynnä ja buukattu, nyt oli tilaa. Seuraavana aamuna paljastui, että aamiaispöydän antimia tuli nauttimaan vain muutama muu ihminen. Oli siis todella hiljaista, mikä oli eittämättä Keski-Euroopan koronaviruspandemian syytä. Vain päiviä ennen lähtöämme kirjattiin ensimmäiset Unkarin koronavirustapaukset, joten emme olleet huolissamme Unkarin tilanteesta. Toisaalta maaliskuun puoliväli ei ole mikään sesonki, mutta silti hyvän ja suositun majapaikan hiljaisuus ihmetytti. Jälkiviisaasti voisi todeta, että MP Hostel todennäköisesti hiljeni kokonaan hamaan tulevaisuuteen. Näin voi eläytyä konkreettisesti maailmanlaajuiseen lamaan. Kun olimme vastaanotossa, puhelin soi ja pensionaatti kyseli saapumisestamme. Selitin jotakin koronaviruksesta. Pieni valkoinen valhe lapsen viihtymisen takia. Kiitos ja anteeksi. Budapestissä oli kevät ja kävelimme ja käytimme julkisia. Juuri 13 vuotta täyttänyt sai kuukauden opiskelijalipun halvemmalla kuin isänsä kolmen päivän matkalipun. Nousu Budan linnavuorelle kuului myös asiaan. Szechenyi-kylpylän paraatisisäänkäynnin katto. Lapsi sanoi jo etukäteen, ettei häntä kiinnosta uiminen (vaikka hän oppi uimaan juuri tämän kylpylän ulkoaltaan lämpimissä vesissä). Kylpylä on tärkeällä paikalla, eläintarhan ja sirkuksen naapurissa. Kylpylän ulkopuolella lapsen mieli kuitenkin muuttui, mutta kun uimapukuja ei ollut kummallakaan, tämä elämys jäi kokematta. Sirkus ei ottanut ulkomaalaisia saman viikon keskiviikon näytökseen (se on varattu koululaisryhmille) mutta tietysti jälkikäteen voi olla tyytyväinen, ettei ole altistanut lastaan ja itseään mahdollisille tartunnoille. Budapestin eläintarhan pohjoisreuna, "Olipakerran-maa" suljettiin osittain jo kauan sitten, ja nyt alkaa paljastua, mitä sille alueelle on valmistumassa. Tämä. Jättikokoinen kasvihuone, jonne ilmeisesti sijoitetaan eläviä eläimiä myös. Siitä on tulossa varmaankin Keski-Euroopan kiinnostavimpiin kuuluva uutuus. Viisaasti "Olipakerran"-alueen historiallinen karuselli on säästetty. Se on historiallinen kuriositeetti. Kävimme moikkaamassa eläimiä... Budapestin eläintarha on laadukas, ja myös sen rakennukset ovat nähtävyyksiä. Ensimmäistä kertaa Budapestissä satsattiin kunnolla ostoksiin, joten matka jatkui kohti ostospaikkoja. Kun aikaa oli ja molemmilla oli matkakortti, ehdotin edestakaista ratikkamatkaa maisemalinjalla 2. Rudas-kylpylä näkyi hyvin Tonavan vastarannalla. Historiallisen turkkilaisen kylpylän kupoli näkyy kuvan oikeassa laidassa. Linja 2 kulkee myös parlamenttitalon ohi. Budapest-opaskirjamme painosten 1 ja 2 välisenä aikana parlamentin aukio laitettiin uuteen uskoon, ja toiseen painokseen saatiin kaikki uudistuksen mukaan. Unkari on hyvin pystynyt palautumaan sosialismin kauden rappiotilasta, ja parlamentti on nyt arvoisensa ympäristön keskipisteessä. Sitten shoppailemaan. Yksi kohteista oli kahden ostarin alue Örs vezér tere. Örs vezér tere on myös yksi Budapestin pienistä rautatieasemista. Sieltä lähtee paikallisjunia Gödöllöön, joka tunnetaan palatsistaan. Ostoksilla paljastui haasteita. Kun erityisiä alennusmyyntejä ei ollut, ja lapsi halusi merkkivaatteita, oli hintataso suhteellisen korkea. Kannattaa muistaa, että nousevien yhteiskuntien merkkiliikkeet on tarkoitettu uusrikkaille paikallisille, kun taas turistien ei kannata tulla ostamaan nouseviin maihin. Vanhat kansantaloudet puolestaan ovat siirtyneet merkkituotteiden osalta jo alennushintoihin (esim. outlet-kaupat), jolloin Suomesta saa joitakin tuotteita edullisemmin kuin Budapestistä. Vain monikansalliset ketjut, kuten H&M, ovat aavistuksen verran edullisempia nousevissa maissa, missä ne tavoittelevat suurta yleisöä, jonka ostovoima on tunnetusti heikompi kuin esim. Suomessa. Kävimme myös kiinalaistorilla, jonka alkeellisuus ja sottaisuus kiinnosti rahoittajaa enemmän kuin teiniä. Halpojen hintojen ansiosta kiinalaistori on hyvä vinkki hintatietoiselle, ei muotitietoiselle. Bongasin kiinnostavia tulevia konsertteja Budapestin kesässä, mutta nyt jälkikäteen joutuu pohtimaan, perutaanko nämäkin konsertit lähiaikoina... Yksi toivepaikka oli kiipeilykeskus Spider, jossa teini sai harjoitella taas seinäkiipeilyä. Kuvassa joku paikallinen nainen. Maaliskuun puolivälissä ei montakaan lentoa ollut vielä peruttuna. Italia oli jo suljettu, muualle lennettiin. Vain päiviä tämän lennon jälkeen alettiin Eurooppaa sulkea. Noteerasin myös hyvän paikan täyttää tyhjä vesipullo lähellä portteja. Tyhjän pullon ansiosta välttää ylihintaiset vesihinnat myymälöissä ja lennolla. Viimeisin lento tällä yhtiöllä pitkään aikaan - kuka tietää, milloin Norwegian lentää jälleen näillä reiteillä? Näkemiin, Budapest! Suomen kevät! Kuva lentokoneesta jostakin Helsinki-Vantaan itäpuolelta. Seuraava lentoni Budapestiin oli buukattu runsaan viikon päähän. Pian se peruuntui, kuten kaikki muutkin kevään lennot. Eurooppa sulkeutui. Milloin pääsemme taas ulkomaille? Kuinka dramaattinen vuodesta 2020 on lopulta tulossa, ja onko maailma muuttumassa pysyvästi? Miten ihmiset lomailevat vuoden kuluttua? Lisätietoja Budapestistä täältä .

Norwegian halpalennolla Afrikkaan, miten kaikki sujui? By Markus Lehtipuu Kirjoitin ensimmäisen Suomalaisen Matkaoppaan Marokosta. Se oli 1990-luvun alkua, ja tavoitteena oli luoda suomenkielinen matkaopassarja, joka kattaisi matkakohteita kaikilta maailman mantereilta.Tähän tavoitteeseen myös olemme päässeet, ja urakka jatkuu. Minulla oli pari viikkoa aukkoa aikatauluissa helmi-maaliskuussa, enkä halunnut jämähtää Suomen talveen, pimeään ja kylmään. Kun Norwegian tarjosi alennushintoja, tarrasin niihin kuin sika limppuun. Ensin olisi päivälento Marrakechiin, kahden viikon päästä paluu iltalennolla Helsinkiin. Kumpaankin suuntaan lento kesti yli 5 tuntia, joten Norwegian laskutti tunnin lennosta hieman yli 10 euroa. Kone oli täynnä. Vuoden 1991 Marokko Suomalainen Matkaopas oli kirjallisesti hyvä kokonaisuus, mutta silloinen kustantaja halusi kovakantisen matkaoppaan, mikä on täysin järjetöntä. Toisekseen kartat olivat alkeellisia. Yllättävää on, etten 1990-luvun jälkeen ollut palannut koko maahan. Oli jännittävää nähdä, olisiko maa muuttunut, ja miten. Tykkään katsella ikkunapaikalta maisemia ja samalla kuvata. Marokko on toki monipuolinen maa pinnanmuodostukseltaan, mutta pääpiirteissään Marrakechin seutu on kuivaa. Marrakech on miljoonakaupunki. Marokon asukasluku on myös kasvanut nopeasti. Arabia ja ranska ovat Marokon pääkielet. Jos ei osaa kumpaakaan, englannilla pärjää hyvin Marrakechin keskustassa. Saavuttuani lentokentälle lähdin kulkemaan kohti keskustaa, centre Ville, en kävelläkseni sinne vaan löytääkseni paikallisbussin. Pysäkillä oli ystävällinen englantilainen mies, joka oli ekaa kertaa Afrikassa. Minä selitin oman tarinani, etten muista Marrakechistä mitään, ja vaikka muistaisinkin, sillä ei olisi mitään merkitystä. Päätimme mennä samalla bussilla keskustaan, ja sanoin, että seuraan häntä kuin hai laivaa, koska minulla ei ollut varauksia mihinkään majapaikkaan. Engelsmanni oli varustettu älypuhelimella, ja siksi kiersimme ympyrää löytämättä sitä majoitusta, johon hän oli buukannut oman petinsä. Lopulta minä kysyin, ja sain paperille piirretyn kartan, jonka avulla majapaikka löytyi heti. Ehkä tämä symbolisoi jotakin. Oli sinne kylttejäkin, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Ei ehkä ihan tavanomainen mutta suuntanuoli se ainakin oli. Marrakechissä oli ja ehkä on vieläkin jokin ongelma nettivarausten kanssa, koska useimmissa majapaikoissa näytti olevan tilaa vaikka muille jakaa, mutta perillä paikka oli tupaten täynnä. Sain kuitenkin yhden yläsängyn makuusalista, ainoaksi yöksi, päätin. On aina vaikeaa saapua iltapimeällä uuteen kaupunkiin, ja silloin on otettava sen minkä saa. Seuraavana päivänä sitten etsitään tarkemmin. Riad on Marrakechin kuuminta hottia. Se on perinteinen rakennus, missä huoneet ovat sisäpihan ympärillä. On mahdollista vuokrata luksushuone 200 eurolla, tai hakeutua hostelliin, jossa sänkypaikka maksaa alle 10 euroa. Rakennuksen muoto on yleensä aina sama. Marrakech on iso kylä, ja majoitusta on varmasti monessa paikassa, mutta pidin selvänä, että vanhankaupungin keskellä asutaan, maksoi mitä maksoi, eikä yleensä maksa paljon. Eka yö maksoi 9 euroa, ja aamulla lähdin etsimään parempaa ja halvempaa. Vanhassakaupungissa tapahtuu aina, ja kamera kannattaa pitää esillä. Lisäksi kun matkustan (lähes) aina pelkillä käsimatkatavaroilla, on ihan sama, kuinka kauan kestää löytää katto pään päälle, koska repun kantaminen ei ole varsinainen rasite. Plan A oli ollut jo jonkinlainen pettymys, ekan yön majoitus oli ollut levoton ja majapaikka sekava. Plan B oli myös haastava. Median sokkeloissa olikin hankalaa löytää mitään. Eipä siellä ollut majoitusta joka mutkan takana, tai oikeastaan oli, mutta ne oli merkitty heikosti. Lopulta pysähdyin lounaalle ja netistä yritin hahmottaa 1) missä olen, ja 2) minne haluan. Kävi ilmi, että olin ollut halutun majapaikan ovella, mutta missään ei lukenut, että se on varsinaisesti majoitusliike. Suuntasin siis sinne. Vanhan kaupungin elämää Majorelle oli alusta alkaen kivan oloinen. Se on tyypillinen riad, siinä on kolme kerrosta +kattotasanne ja kaikki oli siistiä. Kuvassa oleva kaveri oli vastaanottamassa minua, ja hän oli luottomieheni koko oleskelun ajan. Hyvin ystävällinen kaveri, oli halukas kättelemään ja halaamaan kaikkia asiakkaita, toverillisessa mielessä. Majoitus maksoi 8 euroa ja siihen kuului wifi ja aamiainen. Majapaikan katolta näkyivät Atlasvuoret. Moskeijoita on paljon joka suunnassa, ja useita kertoja päivässä kakofoninen allahuakbar kaikui pitkin miljoonakaupunkia. Luvassa oli myös yllättäviä sosiaalisia kontakteja. Aiemmin Kroatiassa tapamaani Veronika (Puolasta) oli käymässä Marrakechissä brittiläisen boifrendinsä kanssa, ja sovittiin tapaaminen "halpaan ja hyvään" ravintolaan. Olin etuajassa. Ja yhteiskuva. Brittikaveri on insinööri, ja kehuinkin insinöörejä, koska ilman heitä mikään ei toimi. Kun ei varaa etukäteen, on mahdollisimman joustava vaihtamaan kortteeria, jos ei viihdy. Viihdyin toki hyvin Majorellessä, mutta katselin Kaktus-hostellia sillä silmällä. Kävin siellä kuikuilemassa, mutta se ei vaikuttanut olevan parempi kuin Majorelle. Hieman halvempi se olisi ollut, mutta lopulta jämähdin 13 yöksi Majorelleen. Viihdyin hyvin sokkeloisessa Medinassa, missä oli koko ajan elämää tarkkailtavaksi. Samalla alue on valtava basaari, jossa on myös erikoisuuksia, kuten tämä sisäänkäynti, joka on koristeltu kuninkaallisin kuvin. Kaiken keskellä on aukio Jemaa el Fna, jossa kävin joka päivä. Ympäristö ja ilmapiiri olivat inspiroivia, koska olin tullut tekemään luovaa työtä. Hostellissa oli periaatteessa keittiö, mutta se oli lähinnä aamiaista varten, ja sen valmistivat henkilökuntaan kuuluvat. naiset myös kokkasivat siellä pannareita. En siis ostanut lihanruhoja, vaan etsin paikallisia makuja. Herkkuja myös löytyi.Jämähdin tämän paikan vakioasiakkaaksi. Mixed meat pitaleivän sisällä, mukana iso määrä sipulia ja tomaattia + mausteet. Koko herkku maksoi 1,50 euroa. Paikkaan oli koko ajan jonoa, mutta liha kypsyy ajallaan, pitää vain odotella. Elämää elävässä elämässä Marrakechissa vuonna 2020. Hostellissa ei sallittu alkoholia, enkä itse asiassa nähnyt yhtäkään viini / viina / olutpulloa kahden viikon aikana. Ei se haitannut. Keskityin töihini. Olin ottanut mukaani koko Shanghai-opaskirjamme raakataiton, ja tein ensin oikoluvun ja sen jälkeen kuvamerkinnät printteihin. Se oli hidasta hommaa, ja istuin usein alakerrassa tai kolmannen kerroksen ravintolassa ja merkitsin kuvaohjeita. Pystyin myös tekemään perspektiivikorjauksia sillä ohjelmalla, joka tuli kaupan päälle, kun ostin Bangkokista marraskuussa uuden kovalevyn läppäriini. Lisää sosiaalisia kontakteja. Suomen johtava matkabloggaaja Anna Koskela oli käymässä Marrakechissä ja päätettiin mennä syömään. Hän oli jo jotakin syönyt, mutta minulla oli nälkä. Ehdotin samaa paikkaa kuin edellisellä kerralla, mutta kun nainen teki tilauksen, tarjoilija ei tuonut sitä. Mietin, olenko sittenkin liian feministi, kun en tajua, että miehen täytyy tilata ruoka myös (itsenäiselle suomalaiselle) naiselle, koska marokkolaiset eivät naisia kuuntele?? Asia jäi mysteeriksi, mutta Anna väitti, että hän oli ennestään riittävän kylläinen. Joka päivä tein kävelyretket Jemaa el Fna -aukiolle ja vanhankaupungin sokkeloihin, usein ottaen kuvia näkemästäni. Jokapäiväinen rituaali oli hakea aamiaisen ja aamutöiden jälkeen lasillinen tuoretta appelsiinimehua jemaa el Fna -aukiolta. Maassa maan tavalla. Appelisiinituoremehu maksoi vain 0,40 euroa. Sieltä olisi saanut juomia myös tuontihedelmistä, mutta miksi olisin juonut eksoottisia litkuja maassa, joka on tunnettu sitrushedelmistään? "Eksoottinen" Marrakechin Jemaa el Fna alkaa olla jo aikansa elänyt. Siellä on aina pidetty häkissä eläimiä, joita tarjotaan turisteille kuvattaviksi. Siellä on käärmeenlumoajia, apinoita pienissä häkeissään tai esim. lintuja. Useimmat turistit näyttävät olevan paljon enemmän kiinnostuneita esim. Saharan autiomaaretkistä kuin eläinraukkojen kanssa poseeraamisesta. Toinen vakioruokapaikka oli tämä. Monipuolinen salaattilautanen maksoi euron, neljänneskana kaksi euroa. Oliiveja sai kilohinnalla ja halvalla. Ostin pariin kertaan ison kipollisen ja söin nautinnolla. Vihdoin oli aika lähteä lentokentälle. Olin saanut Shanghai-urakkani valmiiksi, ja rahaa oli jäänyt yli yllättävän paljon. Laskin että vuorokausikustannus majoituksineen oli 20 euroa. Se on todella vähän, ja on vaikea keksiä toista maata ja kaupunkia, jossa voisi elää yhtä edullisesti ja samalla kuitenkin riittävän laadukkaasti. Tämä liikennemerkki ei varoita parikelkkailusta vaan siinä lukee POTS eli STOP. Kävelin Koutobia-minareetin ohi. Reitille sattui myös Marrakechin ylellismpiin kuuluva luksushotelli La Mamounia, jossa voi yöpyä, jos maksaa noin 550 euroa. Koko oleskeluni - kaksi viikkoa Marrakechissä - maksoi minulle vähemmän kuin 550 euroa. Kävelin luksushotellin sisäänkäynnistä takapihan puutarhaan ja kunnioitin sisätilojen valokuvauskieltoa. Taaskaan tarkoitukseni ei ollut kävellä lentokentälle vaan Carrefour-supermarketiin, jonka olin nähnyt bussin ikkunasta kaksi viikkoa aikaisemmin. Oli jotenkin eksoottista nähdä suuntanuoli Casablancaan. Poliisi sakottamassa, Atlasvuoret taustalla. Viimeksi kun olin Marrakechissä yli 25 sitten, olin paikallisten matkailuviranomaisten kutsusta, ja söin paljon lampaanlihaa ja huuhdoin herkut paikallisella punaviinillä alas. Nyt näin viiniä ensimmäistä kertaa koko oleskeluni aikana. Ei se edellinen kokemus ollutkaan mitenkään yleinen. Halvin paikallinen viini 3,50 euroa. Marokon ensimmäinen koronavirustapaus ilmeni sen jälkeen kun olin saapunut jo maahan. Se oli Casablancassa. Muuten ihmiset elivät täysin vapaasti, kukaan ei ollut huolissaan mistään. Jokunen itäaasialainen turisti piti maskia suunsa edessä. Oluttarjous 15,50 euroa kuudelta pullolta. Sitten bussipysäkille, joka muuten oli ensimmäinen näkemäni sitten Jemaa el Fnan, eli aika pitkä kävely pysäkille. Onneksi Carrefour oli ensimmäinen määränpääni, ei bussipysäkki. Bussi lentokentälle (ja toiseenkin suuntaan) maksoi 0,40 euroa, kun taas taksi voisi maksaa 20-80 euroa. Bussissa oli tunnelmaa ja käsimatkatavaralla se on vaivatonta. Muutenkin valitsen elämän ja torjun tylsän taksimatkan. kahden viikon matkalle osui muutama kuuma päivä, muutama viileä päivä mutta yhtään tylsää hetkeä ei Marokko tarjonnut.Kirjalliseen ja luovaan työhön keskittyminen inspiroivassa ympäristössä ja toisaalta rauhallisessa sisäpihan pöydässä onnistui paremmin kuin vaihtoehtoinen oleskelu Suomessa. Toisaalta ajatus uusintapainoksesta (Marokko Suomalainen Matkaopas) sai rohkaisua, vaikka ajatus ei kovinkaan akuutti olekaan. Jos lennot marokkoon jatkuvat, se on erittäin potentiaalinen kohde uudelle suomenkieliselle opaskirjalle.

Kun koronaviruksen aikana sairastuu Burmassa. By Markus Lehtipuu Thaimaassa tulee ennen pitkää eteen se vääjäämätön tilanne, että oleskelulupa alkaa loppua, ja jostakin on hankittava lisäaikaa. Kun olin sopivasti Chiang Maissa, ja liftasin kaverin kyydissä Chiang Raihin, oli selvää, että leima haettaisiin Burmasta. Olen ylittänyt rajan kahdesti aiemmin, mutta nyt päätin yöpyä. Tarina alkaa Chiang Rain keskustabussiasemalta, missä on aina seuraava bussi odottamassa. Muistutan usein nettikeskusteluissa, että reissulla riittää yleensä se, että järjestää itsensä bussiasemalle ja ottaa seuraavan vuoron. Itse asiassa käytän kahta sanaa: nyt ja seuraava. Asemalle mennään "nyt", kun muut asiat on hoidettu, ja sen jälkeen otetaan seuraava vuoro. Kohteena siis Mae Sai, Thaimaan pohjoisin kylä. Jos kaveri soittaa ja kysyy, "olenko pahassa paikassa". Ainakin lyhyen ajan olin Pahassa. Paikassa. Olin aamulla lähtenyt Chiang Maista, illan tullen olin Mae Sain bussiasemalla, mutta sieltä on vielä 5 km raja-asemalle. Onneksi lavatakseja on aina odottamassa. Thaimaan pohjoisrajalla on iso porttimainen rakennus. Päätin jättää Thaimaan saman tien taakse ja kävelin rajalle. Eri kansallisuuksille on omat kaistansa. Mae Sain viehätys on muun muassa kapeassa joessa, joka jakaa kaksi naapurimaata erilleen toisistaan. Joen yli olisi vaivatonta uida, joskin ehdottomasti kiellettyä. Tässä Thaimaa vasemmalla, Burma oikealla. Sama toiseen suuntaan, Burma vasemmalla. Olen aina pitänyt tätä raja-asemaa eksoottisena ja jännittävänä, jopa intiiminä. Ei mitään leveää Mekong-jokea ylitettävänä vaan kävellen. Rajanylitys Burmaan maksaa 10 dollaria. Passi pitää jättää rajalle, sen sijaan saa 14 vrk oleskelulupaa rajaseudulle. Mulle riitti yksi yö. Burma (Myanmar) on nyt osa ASEAN-yhteisöä, mikä tarkoittaa kaupallisuutta enemmän kuin kehitystä. Ainakin mainoksia on. Rajakaupunki ei koskaan ole maan eksoottisin nurkkaus, mutta ero Thaimaahan on toki suuri, vaikka kaiken voi maksaa bahteilla ja suuri osa myytävästä on tuotu rajan takaa. Illan tullen oli viileää. Pyysin moottoripyörätaksilta kuljetusta lähimpään hotelliin. Se oli Erawan, aika kauhtunut betonilaatikko. Yksi yö maksoi noin 11 euroa, mutta ainakin se oli oma huone. Suihkusta tuli vain kylmää vettä. En viihtynyt. Tein pienen iltakävelyn temppelille. Siellä pulut olivat kiellettyjä. Luonnonsuojelu ei ollut ihan priimaa. Kävellessä huomasin, että maahan on lanseerattu uusi tuhannen kyatin seteli. Kaupasta ostin pari Myanmar-olutta ja löysin ravintolan, jossa nautin thaityyppisen aterian. Kun avasin oluttölkin ja valutin orhapirtelön, tunsin kuinka olut repi rikki ruokatorveni ja vatsani. Kipu oli kova. Palasin hotellille ja tyhjensin toisen tölkin. Yöllä ymmärsin, että vatsa on pahasti vioittunut. Yöllä halusin oksentaa mutta mitään ei tullut. Vatsakipu hellitti ainoastaan yhdessä asennossa. Aamulla lepäsin vielä niin kauan kuin se oli sallittua, ja avaimen luovutettuani jäin vielä lepäämään aulaan. Onnistuin raahautumaan jonkinlaisen katujuhlan ohi rajan tuntumaan. Edellisenä iltana olin palellut tässä kahvilassa vain siksi, että sieltä sain nettiyhteyden. Nyt palasin sinne, ja tilasin kuuman vihreän teen. Olo oli huono, en jaksanut mitään. Juotuani vihreän teen kävin oksentamassa sen kadulle. Vasta sen jälkeen tunsin jaksavani kävellä Thaimaahan. En laittanut suuhuni muuta kuin vettä 52 tuntiin. Burman puolella muistutetaan, että ihmiskauppa on aina väärin, oli kyseessä sitten alaikäisten lasten kauppa tai VOK-keskitysleireillä rikastuminen. Jostakin hyllyltä löytyi Suomen passi, ja palautin tilapäisen oleskeluluvan. Varoitus huumeista Päästyäni Thaimaan puolelle aloin kävellä joen suuntaisesti länteen, missä tiesin olevan monta majoitusvaihtoehtoa. Missään ei ollut henkilökuntaa. Jäin makaamaan yhden majapaikan aulaan pariksi tunniksi, koska voimia ei ollut. Lopulta löysin tutun paikan. Jokimaisemalla, Burma-maisemalla, edullinen ja ennen muuta - vapaa huone - joka maksoi noin 9 euroa. Makasin aamuun saakka, mutta thaimaalainen miesporukka vietti lomaansa koko yön huutaen ikkunan alla. Päätin häipyä Mae Saista Chiang Raihin. Rajajoki on ehdottomasti eksoottinen tässä Näkymä huoneesta Ei ihan faktaa, mutta mahdollinen valokuvauspaikka ensikertalaiselle. Bussissa, suuntana Chiang Rai En koskaan varaa majoitusta, koska olen aika huono ennustamaan tulevaisuutta. Nyt päätin palata Space-hotelliin, jonka muistin olevan edullisen ja ihan laadukkaan. Käytännössä hotelli on rempattu äskettäin, ja huonehinta oli 490 baht, alle 15 euroa. Siihen kuului siisti kylpyhuone, leveä sänky, huonekohtainen wifi, jääkaappi, kaksi vesipulloa per päivä ja aamiainen. Varaussivuston hinta olisi ollut yli 200 bahtia enemmän, enkä muutenkaan tarvitse varaussivustoja, kun yksin matkustan. Aamiainen oli minulle upea yllätys - riisivelliä. Ekan aamun riisivelli päätti 52 tunnin vesipaaston. Jos en olisi saanut aamiaista hotellissa, olisin etsinyt riisivellin jos takin muualta. Ennen paluulentoa Bangkokiin minulla oli kaksi päivää katsella Chiang Raita. En vielä kirjoita Thaimaa-opaskirjan lopullisia päivityksiä vaan seuraan uudistuksia ja muutoksia. Katsoin kaikki temppelit, ja opin pessimistin perussäännön. Vanha hieno rakennus oli kunnostettu museoksi. Museossa oli vanhoja valokuvia. Norsujen käyttö työjuhtina on yleisesti tiedossa, ja sillä on tuhannen vuoden perinne. Chiang Rain kellotorni on kitscheintä mitä kullasta voi väkertää. Lopulta tuli aika ottaa lentokentälle kulkeva bussi 5. Paluu Bangkokiin. Kun pääsin vaa'an ääreen, olin menettänyt ainakin 7 kg painoa. Vatsaoireet eivät palanneet, mutta oksennusrefleksi lisäsi yskimistä, ja yskä paheni. Kun samaan aikaan seurasin uutisointia koronaviruksesta, oli aika ikävä yskiä koko ajan. Aloin seurata koronavirustilastoja, ja laskin, että oma vatsakipuni ja yskimiseni alkoi yli kuukausi siitä, kun olin poistunut Kiinasta. Pian yskäkin laimeni, ja poistuin myös Thaimaasta ilman välikohtauksia. Onneksi Suomessa oli lämmintä. Sitten alkoi uusien reissujen suunnittelu...

Ihan yllättäen kaverin pojan häistä tulikin jotakin odottamatonta By Markus Lehtipuu Kaverini meni naimisiin Pohjois-thaimaassa viisi vuotta sitten, mutta hänen poikansa oli saapunut maahan jo aiemmin. Hän oli oppinut kielen, ja koko ajan mukana pyöri kaunis thaimaalainen tyttöystävä. Ehkä 7 vuoden yhdessäolon jälkeen oli aika ottaa ratkaiseva askel ja purjehtia avioliiton satamaan. Sain epämuodollisen kutsun, ja kun olin seudulla, päätin mennä mukaan. En kadu päätöstä. Häitä edeltävänä iltana järjestettiin epämuodolliset pippalot eräässä Chiang Main ylemmän keskiluokan hotellissa, jossa suurin osa häävieraista myös yöpyi. Hotellissa oli rento tunnelma, mukana olivat myös kyläläiset sulhasen isän uudesta kotikylästä. Morsiamen parhaat kaverit olivat jopa minulle tuttuja viiden vuoden takaisista "iskän" häistä. Sähäkkä morsiamen äiti teki myös myönteisen vaikutuksen. Lämminhenkinen tilaisuus sai lisäväriä, kun morsian innostui laulamaan, sulhasen ilme puhuu puolestaan? Vieraista kaukaisimmat olivat tamperelaisia, kuten luokkakaveri ja sulhasen kaveri, maailmanmatkailija ja kaima. Kaikenlaisia yhteiskuvia otettiin erilaisissa kombinaatioissa. Vaikka hotellin juhla oli epämuodollinen, seuraavan päivän seremoniaan piti varustautua paremmin. Paikka on rehevä perinnehotelli Chiang Main keskustan pohjoispuolella. Hääpari oli jo alusta alkaen pukeutunut tyylikkäästi kullalle kimalteleviin perinneasuihin. Meikä löysi sivuhuoneesta vaatevuokraamon, josta XXXL-kokoinen paita löytyi vastaamaan paikan vaatimuksia. Vanhat koulukaverit poseeraa Sisällä oli teatterin näyttämöä tai jopa temppeliä muistuttava juhlatila, joka viimeistään paljasti mistä Lanna-häissä on kysymys. Häissä oli juontaja. Hän selitti kaiken thaiksi ja englanniksi, hyvin rauhallisella ja kaunilla äänellä. Sukulaiset ja muut vieraat sijoittelivat itseään valokuviin ja tilan vaatimiin paikkoihin. Kun sulhanen oli yhtäkkiä hukassa, alettiin jo huolestua, kunnes bändi saapui paikalle, vetäen perässään sulhasen sukulaisineen. Kulkue oli aitoa Lanna-kulttuuria. Sulhasen haasteena oli ohittaa kolme estettä, joista viimeisimmällä hän huudahti luvaten morsiamelle kaksi lasta. Lopulta hääpari lähisukulaisineen asettautui kuin näyttämölle, odottamaan seremoniaa. Hääseremonia oli kaunis ja liikuttava myös vieraille, puhumattakaan hääparista ja lähisukulaisista. Seremoniaa ei toteuttaut munkki vaan yliopiston professori. Sen jälkeen onniteltiin jonossa. Vieraat kirjoittivat onnittelunsa isoon kirjaan. Ruokapuoli oli kunnossa - paikallisia herkkuja autenttisesti Monenlaiset esitykset kruunasivat illan. Kun kaikki oli ohi, sain otetuksi kuvan morsiamesta, aina yhtä tyylikkäänä.

Kokonaan uusi kokemus Thaimaan Isanin alueella - ja miten sieltä pääsee pois Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu Varsinainen määränpää oli Pohjois-Thaimaa eli Chiang Mai ja Chiang Rai. Mutta kun aikaa oli, ja halu nähdä jotakin aivan uutta, lähdin etsimään menolentoja johonkin erikoiseen paikkaan. Loei oli vastaus. Loei on merkityksettömän pieni pikkukaupunki suoraan Bangkokista pohjoiseen. Provinssi rajautuu Mekong-jokeen, mikä on Isanin alueella aina kiinnostava lisämauste. Lennot Loeiin ovat kilpailtuja, Air Asia ja Nok Air, ja kun mulla on Air Asian kanssa epäselvyyksiä, valitsin Nok-lentoyhtiön, lempinimeltään nokka-yhtiö, koska yhtiön tunnus on sananmukaisesti nokka. Matkalla Don Mueang -lentokentälle on aina hyvä seurata, miten lentokenttäjunarata kehittyy. Nyt asemat näyttävät olevan jo kokonaan valmiita, kyltitkin ovat esillä. Tulin kahdella bussilla, ensin yhdellä bussilla Mo Chit -asemalle, sieltä toisella bussilla lentokentän kohdalle. Kuvassa näkyvä vaakasuora tunneli yhdistää lentokentän Amari-hotelliin, ja samaan tunneliin pääsee vasemmalla kuvassa olevan rakennelman avulla (suomeksi "portaat"). Kuvassa vasemmalla vanhat lentokenttäjunapylväät (jäi kesken), oikealla nykyinen lentokenttäjunarata (joka jatkuu kauas pohjoiseen). Perillä lentokentällä toistui sama tenkkapoo kuin marraskuussa: Don Mueangin lentokentän opastaulussa ei ollut merkkiäkään Spring-halpalentoyhtiön menolennosta Shanghaihin. Nyt en löytänyt Nok Airin lentoa klo 15.00 mistään. Lopulta se löytyi klo 14.10 kohdalta. Remarks ilmoittaa, että lento on "retimed" eli lähtöaika on muutettu. Kuitenkin omassa lentolipussani luki ainoastaan klo 15.00. Mistä olisin voinut tietää, että ko. lennon historiallinen lähöaika on klo 14.10. No, nyt tiedän. Kun bussi kierteli pitkin lentokenttää, se lopulta löysi sen oikean lentokoneen. Pieni potkurikone. Sain hyvän ikkunapaikan, ja samalla näkymän lentokenttäjunaraiteista, kuvassa ylempänä kuin moottoritie. Rehevä, metsäinen Loei ja tässä kuvassa peltomaisema. Oli toki hienoa päästä Bangkokin tungoksista pikkukaupunkiin. Perillä. Huomaa lentokoneen nokka! Nok Air on todella hyvin nimetty yhtiö. Lentoliikenne on muuttanut rajusti Thaimaan-matkailua, koska pitkät bussimatkat (tai hitaat junamatkat) voi korvata lennolla, joka usein on täysin kilpailukykyinen bussivaihtoehdon kanssa. Samalla oma työ, joka on siis alussa, tulee sisältämään mahdollisimman monta lentokenttää - tutkin niiden palvelut, liikenneyhteydet ja muut seikat tulevaa opaskirjaa varten. Taksi keskustaan? Toimii varmasti, mutta ei minulle. Tutkimukseen kuuluu kaikki muu. Ja tässä tapauksessa "bussi". Normaalit ihmiset menevät lentokentältä julkisella, tai ainakin minä. Eikä pelkästään tutkimusten takia. Tässä on se "bussi". Matkustajia saatiin lopulta vain kaksi, ja se on aina ongelma. Kesken matkan tämä songtao pysähtyi keskelle tietä, ja se toinen matkustaja ilmestyi kuskin vierestä minun luokseni (lavalle) ja kertoi, että kuski voi viedä perille 100 bahtilla (joka on enemmänkin taksihinta) mutta ehdotin 50 baht, joka sitten hyväksyttiin. Minut lätettiin keskustaan. Perinteinen kaupungin keskusta on Lak Muang, joka on tässä kuvassa ison puun vieressä, vasemmassa puoliskossa. Oikealla on pieni kiinalaistemppeli. Keskustan määrittely on tärkeää, kun käytetään silmiä ja aivoja kaupungin hahmottamiseen. Mukana oli myös Lonely Planetin opaskirja ja sen kartta. Lonely Planetin opaskirja oli se, josta löysin noin viidestä eri vaihtoehdoista tämän. Moni ei edes ymmärrä, että tässä on majoiusliike. Itse tunnistan thaikielisen tekstin "rong rääm" mutta luen sen meikäläisittäin: Isviisu. Se on ollut ohjenuorani jo kymmeniä vuosia. Kirjain "s" on r, kirjain "v" on ng ja "I" on vokaalimerkki o. Isv on siis "rong". Kaksi "i"-kirjainta on vokaalimerkki "ää", "s" edelleen r ja "u" on m. Näin saadaan iisu = "rääm". Hotellin nimi on "Baan Sabai" ja on suositeltuna Lonely Planetin oppaassa. Huone maksoi 350 baht (noin 11 euroa) ja se oli täydellinen: siisti, iso hyvä sänky, ilmastointi, wifi ja kaikki oli kunnossa. Usein tuon esille, että provinssipääkaupunkien majoitustarjonta on erittäin ladukasta suhteessa hintaan. Tämä paikka on hyvä esimerkki provinssipääkaupungin loistavasta hinta/laatu-suhteesta Iltakävelyllä Loeissa. Vaikka monet luulevat, että provinssissa kaikki ovat juntteja, voi provinssipääkaupungista löytää todella keksiliäitä ja kivoja yksityiskohtia, ja ero on myös siinä, että niistä voi nauttia ilman meteliä, ilmansaasteita ja tungoksia. Esim. Loein keskustassa on kaareva vesiallas (entinen jokiuoma) ja sen sisällä puistoalue. Hääparia kuvattiin ammattimaisesti. Varsinainen jokiuoma on keskustan itäosassa, ja sen yli kulkee tämäkin hieno kävelysilta. Provinssien junttikerrointa voi tarkastella tästäkin näkökulmasta. Oma näkemykseni on se, että pääkaupungin (alkuperäis)väestö ei pelleile, ei pukeudu, ei tatuoi ihoaan eikä heittäydy friikieksi. Pääkaupunkilaiset ovat niin kiinni elämässä, etteivät he kaipaa sijaistoimintoja. Sen sijaan provinssien tylsistyneet tyypit tekevät kaikkensa tehdäkseen itsestään spektaakkeleita, koska toiseksi kiinnostavin asia on katsella riisin kasvamista pellolla. Sitten osa näistä friikeistä siirtyy pääkaupunkiin, elääkseen siellä friikkielämää, ja loppu on historiaa. Loeissa näin enemmän cosplay-harrastajia kuin koko elämäni aikana olen nähnyt Bangkokissa. Loeissa on tasan yksi laitoshotelli, millä tarkoitan sairaalan kokoista ja vähän näköistäkin jättirakennusta, jota voidaan pilkallisesti sanoa myös "valkoiseksi elefantiksi", etenkin kun tämä hotelli oli lähes tyhjillään. Kävin tutustumassa. Kuten usein teen, otin hissin ylimpään kerrokseen ja kävin katsomassa maisemia. Tämä merkityksetön metsämaisema on sikäli tärkeä, että se näyttää, kuinka pikkukaupungin raja on juuri tässä: laitoshotellin seinän kohdalla. Sen itäpuolella on metsää, peltoa ja lopulta vuori. Yksittäisiä omakotitaloja ei lasketa kaupunkimaisemaksi. Toiseen suuntaan Loei näyttää tältä, hyvin matalaa, rauhallista ja suorastaan unettavaa. Mutta silti Thaimaata, kaikkine mausteineen. Samana iltana oli Loeissa markkinat. Se oli lopulta aivan mainio asia, koska iltaruokani otin näiden herkkupöytien ääreltä. Tässä on yksi pikkukaupungin hienous: kun on tapahtuma, se on todella hyvä. Kansaa on kuin pipoa, ja jokainen tekee parhaansa tuottaakseen hienoimmat herkut, eikä hintakaan ole esteenä. Junttimittari osoittaa positiivista juuri pikkukaupungeissa: kun tapahtuu, tapahtuu laadukkaasti. Bangkokissa voi olla kaikenlaista, mutta mitään ei arvosteta yhtä korkealle, kuin pikkukaupungin markkinapäivää. Seuraavana päivänä tein kaupunkikierroksen. Provinssimuseo ei ole kaksinen, mutta se on historiallisesti tärkeässä rakennuksessa. Junttimittari heilahti rajusti, kun kävi ilmi, että rakennuksen arvo on siinä, että kuningas Rama 9 yöpyi tässä rakennuksessa vuonna 1955. Sen koommin ei kaupungissa liene tapahtunut mitään merkittävää (vrt. Venäjän ns. "voiton päivä"). Eikun katsomaan. Kävi ilmi, että olen vuoden neljäs vierailija, jos vieraskirjan merkintöjä tarkastellaan. Museossa kaikki tekstit olivat thaiksi, mutta museoon pääsee sisään ilmaiseksi, joten hyvä diili. Ja sitten asiaan. Kun tulevia opaskirjoja tutkitaan, näkökulma muuttuu, ainakin omassa työssäni. Kuten sanotttu, löysin oman majapaikkani Lonely Planetin opaskirjan avulla. Kirjassa on noin 5 vaihtoehtoa keskustan alueella. Lähdin kierrokselle, ja kävelyetäisyydellä katsoin 15 eri hotellia. Sen jälkeen katsoin, mitä Booking-varaussivusto välittää, ja siellä on viisi (5) vaihtoehtoa, ei kuitenkaan sama setti kuin Lonely Planetilla. Keskimäärin siis 10 hotellia on näiden vaihtoehtojen ulkopuolella. Onko se ongelma? Minusta se on. Siksi Suomalainen Matkaopas tulee aina kartoittamaan kokonaistilanteen. Tärkein tieto on tämä: "Loeissa on 15 majoitusvaihtoehtoa kävelyetäisyydellä" keskustassa. Lonely Planetin ansa on siinä, että suositun opaskirjan seurauksena lukijat ahtautuvat viiteen majapaikkaan, siellä hinnat nousevat ja joskus on täyttä. Mitä hyötyä on tietoisuudesta, että joku Grand Hotel Loei on "Paras", jos se on täynnä? Jos on opas, sen täytyy opastaa, eikä vain tarjota pientä osaa tarjonnasta. Kuvassa etsimäni... Usein olen toistanut, että Thaimaan parhaat tarjoukset ovat nettibisneksen ulkopuolella. Tarkoitan perhehotelleja, kiinalaishotelleja ja monia muita tyyppejä. Tämä on Loein "kiinalaishotelli". Se viittaa kaupunkien kiinalaisväestöön, joka on jo aikojen alussa perustanut hotellinsa provinssipääkaupunkiin. Vain vähän on muutunut siellä sen koommin, kaikkein vähiten hinnat. En tietenkään sano, että vanhat kiinalaishotellit olisivat luksusta tai edes "suositeltavia". Ne ovat reliikkejä, nähtävyyksiä ja kaiken lisäksi siellä voi nukkua väsymyksen pois ennen uutta tapahtumarikasta päivää. Tiedän, että moni suomalainen kieltäytyy kategorisesti yöpymästä tällaisessa huoneessa, mutta itse näen asian toisin: olen ollut armeijassa, vaeltanut Lapissa (autiotuvat) ja ollut melkein vuoden Intiassa, mitä vikaa tässä huoneessa on? Ei mitään. Tosin kiinalaishotellit ovat vain yksi vaihtoehto, joten tällä kertaa en tarvinnut tätä vaihtoehtoa. Mutta opaskirjan sisällön kannalta provinssikaupungin kiinalaishotellin löytäminen, nimeäminen ja esittely on tärkeä osa tutkimustyötä. Aika on pysähtynyt näissä vanhoissa kiinalaishotelleissa. Kaksi identtistä kuningasparikuvaa on hyvä esimerkki nostalgisesta hotellista. Jos tämä hotelli olisi lähempänä turistimassoja, se olisi remontoitu ja hinnat vähintään viisinkertaistuneita. Nyt Loei on paikka, jossa voi eläytyä menneiden aikojen tunnelmaan pikkurahalla. Asioihin voi aina suhtautua kahdella eri tavalla. Kaikessa voi nähdä ongelmia, esim. jos hotellin aula näyttää tältä, voi heti pelästyä, onko tämä nyt riittävän ylellinen, että voi lähettää selfiet kavereille, tai onko tuo poika lapsityövoimaa tai mitä tässäkin paikassa on vikana. Toinen näkökulma on "mahdollisuus", että kerrankin voi olla hotellissa, jonka tyyli on historiallinen, uniikki ja jännittävä. Mahdollisuus antaa sisältöä elämään, ja sitä paitsi, ihmiset oikeasti muistavat haasteita paljon lämpimämmin kuin liian helppoa elämää. Opaskirjat tarjoavat mahdollisuuksia. Ja niitä mahdollisuuksia on aina monta. "Yhden ainoan vaihtoehdon" diktatuuri ei koskaan pääse saastuttamaan opaskirjan sivuja. Loein keskustakierrokselle mahtui yksi ainoa temppeli, jonka oven avasi päämunkki. Sisätilat olivat vaatimattomat, vaikka itse Buddhat olivat edukseen. Erään hotellin aulassa oli Loein provinssin erikoisuus - festivaalimaski. Palaan asiaan alempana. Kun kuvasin erään nettivarauksia tarjoavan hotellin kylpyhuonetta, pääsin itsekin samaan kuvaan. Yksi provinssipääkaupunkien iso asia nykyään on OTOP-tarjonta. OTOP tarkoittaa One Tambon One Product, eli eri puolilla Thaimaata erikoistutaan oman alueen vahvuuksiin ja tuotetaan syötävää, juotavaa tai erilaisia tavaroita, ja näin luodaan yritystoimintaa, työpaikkoja ja vaurastumista. Tämän OTOP-kaupan edustalla on provinssille tyypillinen festivaalimaski. Sitten eteenpäin. Loein provinssin suosituimpiin kohteisiin kuuluu Mekong-joen rantakaupunki Chiang Khan. Lähdin aamulla kävelemään bussiasemalle, ja perillä olikin seuraava kyyti odottamassa. Maassa maan tavalla. Paikalliset määrittelevät tavat ja tottumukset, ja niiden mukaan mennään. Se on ollut matkaopaskirjojen idea alusta lähtien. Ei tulisi kuuloonkaan, että pitemmällä matkalla kaikki etapit kuljettaisiin taksilla, helikopterilla tai yksiyislimusiinilla. Se olisi ympäristön kannalta huono ratkaisu, ja nopeasti myös kuluttaisi matkakassan. Kun aikoinaan lueskelin englanninkielisiä matkaoppaita, niissä oli kutkuttavia tietoja, kuinka "Kerran viikossa kulkee kuorma-auto...". Ei siihen menty itsetietoisesti höpöttämään Uber-takseista, vaan odotettiin se viikko ja hypättiin lavalle paikallisten kanssa. Mitään muua keinoa ei ollut. Opaskirja hakee sen tiedon paikan päältä, hyppää mukaan ja elää sen elämän, mitä maassa maan tavalla eletään. Mukaan saa mennä, mukaan kannattaa mennä. Aina pääsee perille, eikä samalla ole saastutettu ympäristöä ja matkakassaakin on vielä jäljellä. Matkailussa on silloin tällöin tilanne, missä sananmukaisesti mennään niin pitkälle, kuin maantietä riittää. Kun Mekong-joki tulee eteen, tie päättyy T-risteykseen. Silloin ollaan perillä. Kävelet viimeiset askeleet temppelin portille. Sen takana on varmaankin se Mekong. Temppeli on laaja, ja siellä voi hetken ihmetellä seinämaalauksia ja muita erikoisuuksia. Eikä tämä ole pikkukaupungin ainoa temppeli. Mekong-joen varrella on paljon historiallista, onhan joki aina ollut tärkeämpi kulkuväylä kuin maata pitkin kulkeminen. Ennen Mekong-jokea on vielä "kävelykatu", jossa on toki autojakin. Tämä katu on Loein provinssin tunnetuimpia paikkoja. Mutta kun itse pääsen paikalle, on katu lähes kuollut. Ei turisteja, ei tungoksia, ja useimmat ravintolat on suljettu. Mutta vielä lyhyt kävely, ja olen saavuttanut jälleen Mekong-joen. Joen toisella puolella on Laos. Paluu kävelykadulle. Kyselen joistakin majataloista hintoja. Ne on järjestään rakennettu puutavarasta. Niillä on trendikäs kyltti ja puhtaaksi puunattu lattia. Maisemaravintolasta voi katsella Mekong-joen verkkaista virtausta päivät pääksytysteen. Mutta hintataso on aika korkea, vähintään tuhat bahtia, kun Loein kaupungissa maksan tästä kolmasosan. Ymmärrän, että Chiang Khan on bangkokilaisille spesiaali juttu. Itse asiassa Air Asia, joka lentää Loein lentokentälle, tarjoaa jatkokyytiä suoraan lentokentältä Chiang Khaniin. Huukeös, mitä Loei tarjoaa, kun Mekongin rannalla voi maksaa itsensä kipeäksi. Verratuna Chiang Khongiin, josta kirjoitin täällä , Chiang Khan ei näytä kärsivän majoituksen ylitarjonnasta, koska hintakilpailua ei ole. Käytännössä se näyttää kärsivän kysynnän vähyydestä, mutta ehkä se johtuu siitä, että on maanantai. Viikonloppuna paikat ovat varmaankin täynnä. Mutta minä nautin hiljaisen kaupungin tunnelmasta. Edes kukko ei kieu koko ajan. Joen ylitys Laosin puolelle. Joen saa ylittää, jos passissa on ennalta hankittu, käyttämätön viisumi. Katselen aikani rajanylitystä, kunnes on aika siirtyä takaisin Loein kaupunkiin. Alun perin ajattelin ajella skootterilla pitkin Loein maisemia, mutta kun en löytänyt vuokrauspaikkaa, matkustin kuorma-auton lavalla. Sieltäkin käsin voi ottaa valokuvia, tässä kuninkaallisia maantien laidalla. Palattuani Loein bussiasemalle, päätin testata bussiaseman vieressä olevan hotellin, joka oli laadukas ja edullinen. Sieltä oli myös vaivatonta kävellä noin varttitunnissa hypermarketille, jossa avautui täysin erilainen Loei-kuva. Ultramoderni ostoskeskus, jossa oli kymmenkunta ketjuravintolaa ja kauppa täynnä tuotteita, nosti Loein pisteitä ja samalla koko seudun kehityksen kärkeen. Samalla se muistutti, jälleen kerran, etä provinssikaupungissa voi hyvin nauttia kaikesta siitä, mitä turistighetossa tai Bangkokissa. Aamulla bussiasemalla. Munkkien etuoikeudet ovat kiistaton arvo buddhalaisessa Thaimaan yhteiskunnassa. Tässä odotellaan seuraavaa bussia. Bussi Phitsanulokiin saapui melkein ajallaan Udon Thanista. Istumapaikkanumeron mukaan mentiin, mutta sain ikkunapaikan sen jälkeen, kun paljastui, että paikallinen mies ei arvostanut maisemaa eikä aurinkoa, enkä minä tarvinnut varjoa mutta halusin ottaa kuvia. Loei on oikeasti kaupunki, mutta kaupunkimaisema loppui pian ja tilalle saatiin kaikenlaisia maaseutumaisemia, vuoristomaisemia ja metsäisiä näkymiä. Kaiken kaikkiaan kiinnostavaa katseltavaa keskipäivän ratoksi. Loein provinssin länsiosa paljastui makailullisesti tärkeäksi. Majoitusta on tarjolla kymmenitttäin, on mökkikylää ja tienvarsimajataloa. Sitäkin suurempi bisnes on kasvihuoneiden tuotokset. Kukkia, mansikoita, hedelmiä, kaikkea on tarjolla kaikenlaisissa myyntipisteissä. Tämä nosti Loein arvostusta ja ymmärrystä, ja loppujen lopuksi Loei on paljon lähempänä Bangkokia kuin esimerkiksi suosittu Chiang Mai. Sinne on helppo ajaa ylinopeutta pääkaupungista. Lopulta alettiin lähestyä kuuluisia paikkoja, kun fesivaalinukkien määrä alkoi kasvaa. Dan Sai, Loein omituinen kylä. Joka vuosi täällä järjestetään festivaali, jonka nimi on Phi Ta Khon. Ongelma on siinä, ettei kukaan näytä tietävän, milloin se järjestetään. Paikalliset päättävät sen lyhyellä varoitusajalla, ja se sattuu yleensä sellaiseen aikaan, jolloin ainakin suomalaiset olisivat mielellään Suomessa, eli kesäkuussa. Mutta kylän symboli tulee kyllä selväksi, kun saapuu perille. Näkymä bussin ikkunasta: maajussi traktorin kanssa kuskaamassa pellon tuotoksia eteenpäin. Loein länsiosa on myös tunnettu suojelualueistaan, vaikka en ole varma, ollaanko tässä jo Phitsanulokin provinssin puolella. Joka tapauksessa suojelualueita on Thaimaassakin koko ajan enemmän, luonnosta pidetään huolta, ja toisaalta, suojelualueet lisäävät turismia ja siten ovat myös taloudellisesti merkittäviä, vaikka roskaaminen on joskus ongelma. Perillä. Phitsanulokin bussiasema on kaukana keskustasta, mutta koska aion jatkaa seuraavana päivänä heti Chiang Maihin, bussiaseman reunamille olevista lukuisista majataloista on helppo löytää edullinen huone, alkaen 200 baht. Sen maksan, ja eikun nukkumaan.

admin – Suomalainen Matkaopas

Ehdin Budapestiin
Gallery

Ehdin Budapestiin

By admin|2020-03-21T13:58:50+00:0021 maaliskuun, 2020|Eurooppa|

Järjestin lapselleni syntymäpäivämatkan Budapestiin. Se toteutui juuri ennen kuin lentoja alettiin peruuttaa ja rajoja sulkea. By Markus Lehtipuu Syksyllä 2019 ostettu alennuslento Norwegianille oli tarkoitettu [...]

0

Paluu Marokkoon
Gallery

Paluu Marokkoon

By admin|2020-03-13T11:24:59+00:0013 maaliskuun, 2020|Lämpimät maat|

Norwegian halpalennolla Afrikkaan, miten kaikki sujui? By Markus Lehtipuu Kirjoitin ensimmäisen Suomalaisen Matkaoppaan Marokosta. Se oli 1990-luvun alkua, ja tavoitteena oli luoda suomenkielinen [...]

2

Visa-run Burmaan
Gallery

Visa-run Burmaan

By admin|2020-03-04T07:59:27+00:003 maaliskuun, 2020|Aasia|

Kun koronaviruksen aikana sairastuu Burmassa. By Markus Lehtipuu Thaimaassa tulee ennen pitkää eteen se vääjäämätön tilanne, että oleskelulupa alkaa loppua, ja jostakin on hankittava lisäaikaa. [...]

0

Lanna-häät
Gallery

Lanna-häät

By admin|2020-02-20T17:50:18+00:0020 helmikuun, 2020|Kaikki|

Ihan yllättäen kaverin pojan häistä tulikin jotakin odottamatonta By Markus Lehtipuu Kaverini meni naimisiin Pohjois-thaimaassa viisi vuotta sitten, mutta hänen poikansa oli saapunut maahan jo [...]

1

Kohteena Loei
Gallery

Kohteena Loei

By admin|2020-02-08T10:09:47+00:008 helmikuun, 2020|Kaikki|

Kokonaan uusi kokemus Thaimaan Isanin alueella - ja miten sieltä pääsee pois Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu Varsinainen määränpää oli Pohjois-Thaimaa eli Chiang Mai ja [...]

0